Robin Packalen

La 6.7.

Robin Packalen sytyttää energiallaan ja valloittavalla lavashow’llaan yleisön takariviä myöten!

Vuodesta 2012 lähtien musiikillaan ilahduttaneen, karismaattisen poptähden musiikissa yhdistyvät tarttuvat melodiat sekä ajankohtaiset sanoitukset. Robin Packalen on julkaissut tähänastisella urallaan viisi moninkertaista platinaa myynyttä albumia ja hänet on huomioitu myös useilla alan tunnustuksilla, mm. neljällä Emma-palkinnolla sekä yhdellä MTV EMA -palkinnolla.

Robinin hitit ovat valloittaneet radiosoittolistoja aivan uran alusta saakka ja hänen kappaleillaan onkin kuunneltu yli 480 miljoonaa kertaa. Kuluvan syksyn aikana hänet on voinut bongata tuoreimmalta Vain elämää -kaudelta, jossa hän on hurmannut katsojat tarttuvilla ja monipuolisilla versioinneillaan.