geneerinen uutinen3

Ruisrock tutkii festivaalivieraiden hymyjä

Suomen suurin festivaali Ruisrock satsaa tänä vuonna festivaalikokemuksen ymmärrykseen.

Tapahtuma on tutkinut vuosittain tarkkaan festivaalivieraiden mielipiteitä Research Insight Finlandin kävijätutkimuksella, mutta nyt analysoidaan ihmisten tunnetiloja paikan päällä. Tarkoituksena on selvittää, missä ja milloin on havaittavissa eniten hymyjä, iloa ja onnellisuutta, ja hyödyntää tuloksia tapahtuman kehityksessä.

Mittaus tehdään videoanalytiikan avulla, ja sen toteuttaa teknologia- ja analytiikkayhtiö Affecto. "Olemme innoissamme, että yhteistyökumppaniksi löytyi yritys, joka on valmis toteuttamaan tunteiden mittaamista näin poikkeuksellisissa olosuhteissa ja uniikissa ympäristössä", sanoo festivaalin vastaava tuottaja Annakaisa Anttila. Pilottihankkeen tuloksia raportoidaan mahdollisuuksien mukaan jo festivaalin aikana.

Ruisrock on kasvanut joka kesä aiempaa isommaksi, ja viime vuonna festivaali keräsi ennätykselliset 100 000 kävijää. Tapahtuma on myös palkittu jo kolmena vuonna peräkkäin Vuoden festivaaliksi Musiikki & Median Industry Awards -gaalassa. "Uskon, että yksi suosiomme syy on se, että olemme vuosittain kehittäneet festivaalia juuri siihen suuntaan, mistä festivaalivieraat ovat tutkitusti nauttineet eniten", Anttila kertoo. "Tänä vuonna tehtävä tunteiden tutkiminen festivaalin aikana on tämän työn selkeä jatkumo ymmärtää entistä paremmin Ruisrockin festarivieraita."

Ruisrockin ruoka- ja juomapalvelut julkistettu

Myös tämän kesän ruoka- ja juomapalveluita pohdittaessa viime vuoden tulokset on analysoitu tarkasti. "Kävijätutkimuksen mukaan Ruisrockin kävijöiden keskuudessa alkoholittomat tuotteet, viini, kuohuviini, kahvi sekä cocktailit ovat nousussa", sanoo Annakaisa Anttila. "Ruokapuolella katuruokatrendi jatkuu edelleen vahvana. Siksi tänä kesänä on tarjolla runsaasti laadukkaita burgereita ja muuta street foodia, vaihtoehtoja vegaaneille sekä poke bowleja, kanansiipiä ja makeita herkkuja, kuten Jymyn uusi vegaanijäätelö", kertoo Satu Kankaristo, Ruisrockin ruokatarjonnasta vastaava tuottaja.

Yhteensä Ruisrockissa on yli 40 eri ravintolaa ja herkkumyyjää. "Ruisrockissa on mukana myös paljon turkulaisia ravintoloita, joista erikoisimpana MBakery tuo Ruissaloon uutuutensa savuavan jäätelön. Pisimmän matkan Ruisrockiin kulkee Rovaniemeltä Roka Street Food", Kankaristo jatkaa.

Juomapuolella nautitaan muun muassa erilaisia cocktaileja, mojitoja, giniä, mocktaileja ja erikoisoluita. Festivaalin myydyin tuote on KOFFin olut, ja valikoiman laajentuessa erikoisoluet jatkavat suosiotaan. Esimerkiksi Sinebrychoffin Beer Gardenissa on tarjolla laaja kirjo craft- ja erikoisoluita ja Bar Brooklynissä puolestaan kattava valikoima Brooklyn Breweryn käsityöoluita. Sinebrychoff uskoo, että erityisesti kesän uutuus, vahvasti humaloitu KOFF American Lager kiinnostaa Ruisrockin kävijöitä. Maailman arvostetuin baarimestarikilpailu Diageon World Class competition puolestaan tarjoaa drinkkien ystäville mahdollisuuden päästä nauttimaan ensimmäistä kertaa Suomen finalistien luomista cocktaileista. Kahvin ystäviä hemmotellaan upealla Paulig Coffee Barilla, jossa voi virkistäytyä esimerkiksi raikkaalla Cold Brew -kahvilla tai höyryävällä Flat Whitella.

Myös fine diningin ystävät on huomioitu: jo toista kertaa Ruisrockissa on mahdollista nauttia korkealuokkainen ateria istuvassa ravintolassa meren rannalla, Bar Niemennokan alueella. Bistro Niemellä -ravintolasta on tänä vuonna mahdollista varata pöytä myös ennakkoon. Lisätietoja varauksen tekemisestä julkaistaan lähiaikoina. Ravintolassa on tarjolla muun muassa lohisashimia, savustettua karitsanfilettä, turskaa pinaattipestossa ja temperoitua portobelloa luumuhillolla.