Ympäristötietoa
Ruisrock ja ympäristö
Ruisrock järjestetään kauniissa Ruissalon saaressa, jonka monipuolinen kasvisto ja kirjava valikoima eläinkunnan edustajia tekevät siitä ainutlaatuisen luontokohteen. Ruissalo on pitkälti luonnonsuojelualuetta, jonka varjelemisessa festivaalin kävijät ovat avainasemassa. Noudattamalla tästä löytyviä muutamia ohjeita voit osaltasi huomattavasti vähentää Ruisrockin ympäristölleen aiheuttamaa rasitusta.
Ruisrockin ympäristövinkit
- Käytä julkisia kulkuvälineitä tai kimppakyytejä
- Laita roskat roskiksiin, lajittele roskat oikein
- Tee tarpeesi käymälöihin
- Kunnioita luontoa, pysy vain merkityillä poluilla äläkä häiritse eläimiä
- Ota mukaasi vain tarpeelista tavaraa ja vie ne mukanasi pois festareilta
- Suosi uudelleenkäytettäviä tai maatuvia pakkauksia
Ruissaloon ja Turkuun saapuminen
Joukkoliikenne rasittaa luontoa huomattavasti vähemmän kuin yksityisautoilu, ja kaikenlisäksi junalla tai bussilla on hyvin kätevä saapua Turkuun. Mikäli kuitenkin saavut Turkuun autolla, kerääthän kyytiisi mahdollisimman paljon ystäviä. Yhdessä matkustaminenkin on hauskempaa.
Ruissaloon ja takaisin pääset Turun keskustasta Ruisrockin festaribusseilla. Ruissaloon autolla ajaminen on Ruisrockin aikaan kielletty, joten parkkipaikkamme löytyy Turkuhallin vierestä leirintäalueemme välittömästä läheisyydestä. Parkkipaikalta ja leirintäalueelta pääset Ruissalon sillan kupeessa sijaitsevalle festaribussiasemalle ilmaisilla bussilinjoillamme. Lisätietoa täältä.
Roskat ja jätteen syntyminen
Laitathan roskasi festarialueelta löytyviin roskiksiin. Ruokamyyntialueiden yhteydestä löytyy biojäteastioita, mihin toivomme ruuantähteiden päätyvän. Puiset ruokailuvälineet ja lautasliinat voit laittaa biojätteen mukaan. Eväiden mukaan ottaminen on vallan suotavaa, mutta valitsemalla kertakäyttöpakkausten sijaan uudelleen käytettäviä eväsrasioita ja muoviin pakatun sijaan maatuvaan paperiin tai vastaavaan käärityn evään voit oleellisesti vaikuttaa siihen, minkälaista jätettä jätät jälkeesi Ruissaloon.
Pyri myös ottamaan mukaasi vain sellaista tavaraa, jonka aiot viedä myös mukanasi pois festareilta.
Roskikset ja lajittelu
Valtaosa Ruisrockissa syntyvästä jätteestä on niin sanottua ”polttokelpoista jätettä”, joka Turun seudulla kerätään ja poltetaan energiaksi. Valtaosa festarialueen jäteastioista on tarkoitettu tälle jätteelle, mihin voit laittaa kaiken roskan minkä voit kuvitella palavan. Keraamiset asiat, metalli tai lasi ei siis palamattomina asioina kuulu näihin roskiksiin. Lisätietoja polttokelpoisesta jätteestä Turun seudun jätehuollon sivuilla.
Ruokamyyntialueiden yhteydestä löytyy biojäteastioita, jonne kuuluu ruuantähteet, lautasliinat ja maatuvat (puiset) kertakäyttöruokailuvälineet. Ruisrockista löytyy myös lajittelupisteitä, joista löytyy jäteastioita useammille jätelajeille. Pisteet on merkitty festivaalialueen karttaan kierrätysmerkein.
Anniskelualueet ja tuoppipantit
Ruisrockin anniskelualueilla on käytössä tuoppi- ja tölkkipantit. Juomaa ostettaessa tuopista tai tölkistä maksetaan pantti, jonka saa takaisin palauttaessaan tuopin. Näin pystymme saamaan suurimman osan tölkeistä ja tuopeista kierrätykseen ja vältämme turhaa jätettä. Pantilliset tuopit voidaan pestä uudelleen käytettäväksi ja tölkit palauttaa pullonpalautusjärjestelmään (palpa).
Käymälät
Teethän tarpeesi festarialueelta löytyviin käymälöihin. Näin saamme jätökset käsiteltyä asianmukaisesti, eikä happamat pissit rasita Ruissalon luontoa. WC-alueiden sijainnit selviävät aluekartasta.
Ruissalon luonto
Liikuthan Ruissalossa vain festivaalin merkityillä kävelyreiteillä. Ruissalon herkkä ja suojeltu luonto ei pidä ylimääräisestä kulumisesta. Lähes koko Ruissalo onkin luonnonsuojelualuetta, jolla liikkuminen merkittyjen polkujen ulkopuolella on kiellettyä kesäaikaan.
Telttailu Ruissalon metsissä on ehdottoman kiellettyä. Tämä aiheuttaa luonnolle monenlaisia ongelmia, metsään jäävistä jätteistä grillaamisen ym. aiheuttamaan tulipalovaaraan ja on siksi jo rauhoitusmääräystenkin nojalla kielletty. Oikea paikka leiriytyä löytyy Artukaisista Turkuhallin kupeest, jossa sijaitsee Turkuhalli camping.
Sähkönkulutus
Ruisrock 2010:n ennakoitu kolmen päivän sähkönkulutus on noin 28 MWh., ja tuulivoiman ansiosta hiilidioksidipäästöjä ei sähkönkäytöstä synny lainkaan. Festivaalin hiilidioksidijalanjälki pienenee tuulisähkön ansiosta noin 7 tonnia. Ruisrockin vaatiman sähkömäärän tuottamiseksi Porin, Raahen ja Högsåran hyötytuulipuistojen tulee pyöriä 15m/s-tuulessa vain noin tunnin ajan - lempeällä kesätuulella aikaa kuluu pari tuntia pidempään.
Tuulivoiman osuus kasvaa tulevaisuudessa merkittävästi ilmastonmuutospuheiden kääntyessä ilmaston-muutosteoiksi. Tällä hetkellä Suomessa on noin 120 tuulivoimalaa, jotka tuottavat vain 0,3% maamme sähköntarpeesta. Suunnitelmissa on 700 uuden tuulivoimalan rakentamisesta vuoteen 2020 mennessä.
Turku Energia on tarjonnut tuulisähköä jo yli 10 vuotta, ja tuote on usein ollut loppuunmyyty sen suuren suosion vuoksi. Kovasta kysynnästä huolimatta kotikaupungin tärkeimpiin kesätapahtumiin kuuluva Ruisrock saa käyttöönsä parasta mahdollista energiaa.
Lisätietoa:
Ruisrock on ollut jo muutaman vuoden mukana eurooppalaisten festivaalien järjestössä Youropessa. Järjestön yksi keskeinen teema on edistää festivaalien ja festivaalikävijöiden ympäristötietoutta ja vähemmän ympäristöä rasittavia toimintatapoja.
Yourope myönsi vuoden 2007 lopulla Ruisrockille Green'n'Clean Award -ympäristösertifikaatin, joka voidaan myöntää tietyt ympäristönsuojelulliset ja kestävän kehityksen periaatteiden mukaiset kriteerit täyttäville festivaaleille. Ruisrock on pyrkinyt vähentämään omaa ympäristökuormitustaan mm. kiinnittämällä huomiota syntyvän jätteen määrään ja laatuun, suosimalla julkista liikennettä sekä uusiutuvia energiamuotoja.








